Haluatko keskustella kanssamme? Ota rohkeasti yhteyttä!

Annukka Miikki

Office manager

Annukka on kärsivällinen ja positiivisen asenteen omaava kirjanpidon ammattilainen. Häneltä luonnistuvat mutkattomasti konsernien kansainväliset raportoinnit sekä kirjanpidot ja tilinpäätökset yrityksestä ja sen eri ominaisuuksista riippumatta. Työnsä huolellisesti ja täsmällisesti hoitava Annukka ottaa myös uudet taloushallinnonjärjestelmät innolla vastaan.

Elina Roiha

Kirjanpitäjä

Elina on aloittanut meillä taloushallinnon uransa. Alkuperäisenä lappilaisena hän on kuitenkin omaksunut täysin stadilaisen kulttuurin. Lempeän luonteen takana on myös kamppailulajiharrastaja.

Johannes Leinonen

Financial controller

Johannes on Profitcountin vahvistus Lappeenrannan kauppakorkeakoulusta, jossa hän on opiskelee pääaineenaan rahoitusta.  Johannes nauttii hyvistä viineistä ja tykkää urheilla monipuolisesti. Lisäksi hän toimiston pisin kirjanpitäjä.

Markus Seppänen

Toimitusjohtaja

Markuksesta huokuu yrittäjähenkisyys ja asiakaslähtöisyys. Erikoisosaamisiin kuuluu verosuunnittelu, yritysjärjestelyt sekä sopimusoikeus. Vaikka Markus on ollut Profitcountissa vuodesta 2001 ja yrittäjänä vuodesta 2011, niin katse on edelleen tiukasti tulevaisuudessa! Harrastuksiin kuuluu mm. talouspsykologia ja Markukselta löytyy myös pätevyydet suorittaa psykologisia testejä. Och samma på svenska.

Mikko Säkkinen

Kirjanpitäjä

Mikko on suorittanut taloushallinnon ammattilaisen asiantuntijatutkinnon (KLT) ja hänen erikoisalueisiin kuuluu muun muassa rakennusala ja käännetty alv. Mikko on rauhallinen ja tunnollinen sekä palkanlaskennassa että kirjanpidossa ja on porukan pitkäaikaisin työntekijä liityttyään Profittiimiin jo vuonna 2001.

Minttu Pulkkinen

Senior accountant

Mintulla on vahvaa kokemusta tilitoimistossa työskentelystä, sekä Netvisor kirjanpidosta. Minttua kiinnostaa sosiaalisen median markkinointi ja tekeekin vapaa-ajallaan sisällöntuotantoa sosiaaliseen mediaan.

Nadja Kemppinen

Kirjanpitäjä

Profitcountilla uransa aloittanut Nadja on työskennellyt meillä jo lähes kolme vuotta. Nadja on positiivinen joukkuepelaaja. Hänen pitkä historiansa kahvila-alalla on opettanut asiakaslähtöisen ajattelutavan. Vapaa-ajalla Nadja nauttii salilla hikoilusta ja kakkujen leipomisesta. Heprean-kielen opiskelut tuovat lisähaastetta arkeen.

Noora Rytkönen

Kirjanpitäjä

Noora on päätynyt Profitcountille opinnoissaan suoritettavan työharjoittelun kautta. Nooralla on pohjalla taloushallinnon merkonomin ja it-tradenomi tutkinnot. Nooran kielitaitoon kuuluu englannin lisäksi myös espanja. Vapaa-ajalla Noora nauttii kuntosali treeneistä, pyöräilystä, valokuvaamisesta ja luonnossa liikkumisesta.

Roni Lindström

Kirjanpitäjä

Roni on kauppatieteiden maisteri Vaasan yliopistosta ja Profitcountin osa-aikainen vahvistus. Sanavalmista ja sosiaalista Ronia kiinnostaa tilinpäätösanalyysi sekä taloushallinnon prosessien automatisointi ja kehittäminen. Vapaa-aika kuluu kitaraa soittaessa ja erilaisilla juontokeikoilla.

Silje Ilisson

Palkanlaskija

Siljellä on vuosien kokemus palkanlaskennasta ja hän omaa asiakaspalveluhenkisen luonteen, josta ei tehokkuutta puutu. Vapaa-ajallaan hän viihtyy luonnossa, muun muassa talvisin laskettelurinteessä ja kesällä telttailemassa.

Tiina Isohaka

Kirjanpitäjä

Tiina on aloittanut Profitcountilla vuosi sitten. Tiinalla on liiketalouden tradenomin tutkinto sekä 12 vuoden  työkokemus taloushallinnosta in-house puolelta ja tilitoimistotyö antaa Tiinalle uutta näkökulmaa. Tiinalta löytyy myös kattava osaaminen Netvisor  ohjelmistosta. Vapaa-ajallaan Tiina tykkää mm. tanssia bachataa ja käydä elokuvissa. Unelmissa hänellä on hankkia joskus koira.

Veetu Räisänen

Kirjanpitäjä

Veetu on löytänyt tiensä Profitcountin tiimiin ammattikorkeakoulun työharjoittelun kautta. Nykyään Veetu vahvistaa osaamistaan Vaasan kauppakorkeakoulussa töiden ohella. Vahvuudet toimiston ulkopuolella ovat golf ja jalkapallo.

Yrityspalvelu Profitcount Oy:n seuraava työntekijä

Sinun nimesi

Haluaisitko liittyä joukkoomme?

Kerro mitä lisäarvoa toisit tiimiimme ja lähetä avoin hakemus ja CV osoitteeseen aineistot(a)profitcount.com.