Haluatko keskustella kanssamme? Ota rohkeasti yhteyttä!

Annukka Miikki

Senior accountant

Annukka on kärsivällinen ja positiivisen asenteen omaava kirjanpidon ammattilainen. Häneltä luonnistuvat mutkattomasti konsernien kansainväliset raportoinnit sekä kirjanpidot ja tilinpäätökset yrityksestä ja sen eri ominaisuuksista riippumatta. Työnsä huolellisesti ja täsmällisesti hoitava Annukka ottaa myös uudet taloushallinnonjärjestelmät innolla vastaan.

Elina Roiha

Kirjanpitäjä

Elina on aloittanut meillä taloushallinnon uransa. Alkuperäisenä lappilaisena hän on kuitenkin omaksunut täysin stadilaisen kulttuurin. Lempeän luonteen takana on myös kamppailulajiharrastaja.

Katrin Tolla

Kirjanpitäjä

Katrin on aikaisempaa kokemusta pankki -ja rahoitusalalta, sekä kansainvälisestä reskontrasta. Katrinilta löytyy myös vahva SAP osaaminen. Vapaa-ajalla Katriniin saattaa törmätä juoksulenkillä.

Markus Seppänen

Toimitusjohtaja

Markuksesta huokuu yrittäjähenkisyys ja asiakaslähtöisyys. Erikoisosaamisiin kuuluu verosuunnittelu, yritysjärjestelyt sekä sopimusoikeus. Vaikka Markus on ollut Profitcountissa vuodesta 2001 ja yrittäjänä vuodesta 2011, niin katse on edelleen tiukasti tulevaisuudessa! Harrastuksiin kuuluu mm. talouspsykologia ja Markukselta löytyy myös pätevyydet suorittaa psykologisia testejä. Och samma på svenska.

Marleene Lärka

Kirjanpitäjä

Marleene toimii osana kirjanpitotiimiiä ja hänellä on myös aikaisempaa tilitoimistokokemusta. Marleenella on kaivattua erityisosaamista Viron verotuksesta sekä Viron osakeyhtiöiden perustamisesta. Vapaa-ajalla Marleene viihtyy kuntosalilla tai kirjallisuuden parissa. Marleene on myös kiinnostunut taiteesta ja muodista.

Mikko Säkkinen

Kirjanpitäjä

Mikko on suorittanut taloushallinnon ammattilaisen asiantuntijatutkinnon (KLT) ja hänen erikoisalueisiin kuuluu muun muassa rakennusala ja käännetty alv. Mikko on rauhallinen ja tunnollinen sekä palkanlaskennassa että kirjanpidossa ja on porukan pitkäaikaisin työntekijä liityttyään Profittiimiin jo vuonna 2001.

Minttu Sinisalo

Kirjanpitäjä

Mintulla on vahvaa kokemusta tilitoimistossa työskentelystä, sekä Netvisor kirjanpidosta. Minttua kiinnostaa sosiaalisen median markkinointi ja tekeekin vapaa-ajallaan sisällöntuotantoa sosiaaliseen mediaan.

Nadja Kemppinen

Kirjanpitäjä

Profitcountilla uransa aloittanut Nadja on tiimin uusin lisäys. Nadja on positiivinen joukkuepelaaja. Hänen pitkä historiansa kahvila-alalla on opettanut asiakaslähtöisen ajattelutavan. Vapaa-ajalla Nadja nauttii salilla hikoilusta ja kakkujen leipomisesta. Heprean-kielen opiskelut tuovat lisähaastetta arkeen.

Niko Lehtosaari

Kirjanpitäjä

Niko opiskelee Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa laskentatoimea pääaineenaan ja on Profitcountissa pääsääntöisesti maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Nikolla on hyvä numeropää ja tuo analyyttistä otetta sekä lahjakasta sosiaalisuutta tiimiin.

Petra Grönroos, vanhempainvapaalla

Head of payroll, HR specialist

Petra on palkka- ja henkilöstöhallinnon asiantuntijamme. Hänellä on paljon monipuolista kokemusta erilaisista henkilöstöhallinnon tehtävistä, palkanlaskennasta sekä asiakaspalvelusta. Petra auttaa aina mielellään palkka-ja henkilöstöhallintoon liittyvissä kysymyksissä ja toimenpiteissä. Työnsä Petra hoitaa ammattilaisena huolellisella ja rauhallisella otteella.

Silje Ilisson

Palkanlaskija

Siljellä on vuosien kokemus palkanlaskennasta ja hän omaa asiakaspalveluhenkisen luonteen, josta ei tehokkuutta puutu. Vapaa-ajallaan hän viihtyy luonnossa, muun muassa talvisin laskettelurinteessä ja kesällä telttailemassa.

Taru Björn

Palkanlaskija

Taru on helmikuussa aloittanut, palkkatiimin uusin vahvistus. Aiemman uransa hän on tehnyt  ravintola-alalla, jossa kartuttanut monipuolista kokemusta niin asiakaspalvelusta, kuin hallinnollisistakin tehtävistä . Vapaa-ajallaan Taru nauttii ulkoilusta ja urheilusta muun muassa koripallon parissa.

Tiia Gröhn

Kirjanpitäjä

Tiia on kirjanpidon tiimiin kuuluva ammattilainen, jonka rauhallisuus ja tiedonkeruu ovat vailla vertaa. Hänen erityisosaamisiinsa kuuluu kirjanpidolliset palkka-asiat. Lisäksi Tiia ottaa aina huomioon niin työkavereiden kuin asiakkaidenkin erityistoiveet. Ymmärrystä, joustavuutta ja periksiantamattomuutta löytyy roppakaupalla.

Yrityspalvelu Profitcount Oy:n seuraava työntekijä

Sinun nimesi

Haluaisitko liittyä joukkoomme?

Kerro mitä lisäarvoa toisit tiimiimme ja lähetä avoin hakemus ja CV osoitteeseen aineistot(a)profitcount.com.