Profitcountin vuosittaiseksi tiimimatkaksi valikoitui tänä vuonna Saksan tunnettu Riesling-viinialue Mosel. Matkasimme perjantain aamulennolla Frankfurtiin. Lennon aikana suoritimme Amy Cuddyn ja Carol Dweckin tutkimuksiin liittyviä team building tehtäviä, jonka jälkeen jatkoimme autolla kohti Mosel-aluetta ja ensimmäistä viinimaistelua. Leiwenin pienessä kylässä pääsimme heti Rieslingin makuun Grans Fassian Weingut-viinitilalla. Maistelimme Riesling-alueen viinejä kuivasta makeaan.



Toinen viinimaistelu oli varattu Weingut Markus Molitor viinitilalla Zeltingenin pikkukaupungissa. Omistajan veljenpoika johdatteli meidät vapaasti erilaisten Rieslingien pariin ja kertoi myös hieman tilan historiasta ja erilaisista viinirypäleistä, joita he käyttävät viineissään.


Perjantaimme päättyi Bernkastel-Kuesiin, jossa iltapalaksi oli saksalaista ruokaa: Flammkuchenia ja erilaisia makkaroita sekä tietysti olutta. Yövyimme paikallisessa majatalossa, jossa emäntä ei puhunut lainkaan englantia. Onneksemme tiimiläisitämme kaksi oli saksankielentaitoisia, ja monesta matkan kohtaamisista paikallisten kanssa selvittiinkin, sillä englanninkielentaito oli yleisesti heikompaa.



Seuraavana päivänä matkasimmekin jo Frankfurtiin, jossa tarkoituksenamme oli rentoutua hyvän ruuan ja viinien parissa. Hotelliin pääsyn jälkeen ryhmä hajaantui hetkeksi ihmettelemään kaupunkia ja valmistautumaan illallista varten. Matkan viimeinen yhteisillallinen oli italialaisessa ravintolassa, jossa viininmaisteluteema jatkui valkoisen, punaisen ja rosén viemänä. Tästä monet jatkoivatkin sitten vielä Frankfurtin yöelämään.
Sunnuntai oli pyhitetty shoppailulle, mutta harmiksemme kaupat olivatkin kiinni. Osa meistä päättikin suunnata vanhaan kaupunkiin ihmettelemään, sillä päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Lähdimme ajoissa lentokentälle palauttamaan vuokra-auton ja odottelemaan lentoa kotiin. Odottelua saimme sitten tehdäkin, koska lento oli kaksi tuntia myöhässä lämpimästä säästä aiheutuneen ukkosmyrskyn vuoksi. Suomeen laskeuduimme vihdoin aamuyöllä.


Kaiken kaikkiaan matka oli onnistunut. Matkan ajatuksena oli juhlistaa tilinpäätöskauden päättymistä, vahvistaa ryhmädynamiikkaamme sekä toimimaan yhtenäisenä tiiminä. Tässä onnistuimme mielestämme täydellisesti ja kaikki olivat tyytyväisiä matkaan. Moselin viinialuetta voimme suositella, alue oli kaunis ja Rieslingit erinomaisia!